Päiväkirja 1.1.-31.12.2005
Siis höpinää kauden 2005 edesottamuksista...
Kauden 2005 tulokset kokonaisuudessaan löytyvät OFK:n tulosarkistosta.
Alkuvuosi |
Tällä kertaa alkuvuosi meni tiimiltä enimmäkseen
talvihorroksessa. Uusia kotisivujakaan ei ehditty tehdä... Aika kului
Oulun Formula K-125 ry:n kotisivuja suunnitellessa
ja tehdessä, joiden ylläpidosta lupauduimme jatkossa huolehtimaan.
|
19.2. |
Vietettiin kauden 2004 päättäjäisiä, pikkujoulua ja kauden 2005 avausta!
Alkuillasta kävimme verestämässä muistia sisäkartingradalla. Kierrosaikojen
perusteella talven peruskuntoharjoittelu on osunut kaikilla nappiin ja
tulevana kesänä on odotettavissa salamannopeita kierrosaikoja.
Ilta jatkui syömisen ja saunomisen merkeissä. Muutama komea drinksukin tehtiin...
|
22.5. |
Parempi myöhään, kun ei silloinkaan! Sanonta sopii tämän kauden avaukselle kuin
nenä päähän. Erilaisten kiireiden vuoksi valmistautuminen tulevaan kauteen on
jäänyt hiukan viime tippaan. Mutta ei se mitään... Ensi tiistaita varten
haimme automme talvisäilöstä ja vaihdoimme uudet kumit vanteille.
|
23.5. |
Vihdoinkin radalle... Näin myöhään ei kauden ensimmäiset ajot ole
jääneet kertaakaan. Auto tuntui olevan säädöissään
ja vanhoista renkaista huolimatta saatiin ihan mukavia kierrosaikoja.
Suurempi huoli onkin siitä, kuinka kuskit jaksavat... :-)
|
24.5. 1. kilpailu |
Päivällä paistoi aurinko, lämpöäkin oli 25 astetta, vaan kuinkas
sitten kävikään? Puoli tuntia ennen ensimmäistä lähtöä sadekuuro
pyyhkäisi radan yli ja lämpötila tippui 5-10 astetta.
No mitäpä tuosta... Tuttua juttua viime kaudelta :-)
Lähtöruudut kauden avauksessa 6, 25 ja 11. Ajojärjestys Esa-Matti-Tarmo. Mukana yhteensä 27 tiimiä.
1. lähtö Esa otti alkukierrokset varman päälle. Spinnaamiseen ei ollut
varaa, se olisi tiennyt varmaa häntäpään sijoitusta. Ennen starttia näytti
vielä siltä, ettei vettä tulisi enempää ja jätimme autoon kompromissisäädöt
radan kuivumisen varalta. Toisin kävi... Lähdön puolivaiheilla vettä alkoi
tulla kaatamalla lisää ja päähuomio ajamisessa meni radalla pysymiseen.
Sijoitus tippui 11 pykälää...
2. lähtö Taas otettiin alku varman päälle ja Matti tippuikin
lähdössä joukon hännille. Kun ensimmäisistä mutkista oli selvitty,
alkoi tasainen nousu kärkeä kohti. 8 kierroksen aikana sijoitus
paranikin aina sijalle 12 saakka, sen jälkeen matka edellä ajaviin
oli jo ehtinyt venähtää liian pitkäksi...
Tässä lähdössä tapahtui myös hurjan näköinen kolari, jossa yksi auto
kaatui ympäri. Toivottavasti suuremmilta henkilövahingoilta vältyttiin...
3. lähtö Tuore isä saapui suoraan vaipanvaihdosta vuoronvaihtoon!
Harmiksemme keli oli märkä, emmekä päässeet vertaamaan perheenlisäyksen
vaikutusta parhaaseen kierrosaikaan :-)
Tarmo onnistui kilpailun alussa pitämään paikkansa mallikkaasti.
Vähän ennen puoliväliä edellä ajanut kuski spinnasi. Kolarin
välttääkseen Tarmo joutui koukkaamaan nurmikon kautta ja sijoitus
pääsi tippumaan. Tiukoista tilanteista tässä lähdössä jäi muistuttamaan
15cm mittainen viiltojälki oikeassa takarenkaassa. Onneksi rengas säilyi
sentään ehjänä... Tarmo oli lähdössään 21.
No niin... Kausi on avattu sijoituksella 17. Toivottavasti
seuraava kisa saadaan ajaa kuivalla kelillä :-)
|
7.6. 2. kilpailu |
Taitaa tällä kaudella tulla tuo "viime tippa" varsin tutuksi...
Auto kaivettiin motorhomen kätköistä vajaat kolme tuntia ennen
ensimmäistä starttia, vaikka siihen ei oltu koskettu
sitten edellisen kilpailun.
Vaan eipä se mitään... Ensin puhalleltiin hämähäkinseitit pois
ja sen jälkeen laitettiin hihat heilumaan. Sää näytti tällä kertaa poutaiselta, niinpä
auto oli muutettava kuivan kelin säätöihin. Samalla laitoimme
sääntöjen vaatimat metallilevyt penkinkiinnikkeiden ja penkin
väliin. Myös renkaisiin laitettiin sopivasti painetta, jotta
radalla päästäisiin suoraan ajamaan.
Viime kisassa taisi olla enemmänkin kontaktia, mistä todisteaineistona
vääntynyt raidetanko. Onneksi löytyi varakappale tallin uumenista.
Radalla paistoi aurinko! Ihmeiden aika ei siis ole vielä ohi :-) Tosin
lämpötila pyöri 13 asteen hujakoilla, mutta pääasia ettei kuitenkaan satanut.
Lähtöruuduiksimme saimme ruudut 18, 21 ja 6. Esa ei halunnut lähteä ajamaan
ensimmäisenä eikä parhaalta lähtöpaikalta, Tarmo ei halunnut lähteä
parhaalta lähtöpaikalta ja Matille oli ihan sama, joten ajojärjestykseksi
muotoutui Tarmo-Esa-Matti.
1. Lähtö Pitkästä aikaa siis kilpailu kuivalla radalla.
Kukaan ei lähdössä innostunut liikaa ja ensimmäiset mutkat menivät mallikkaasti.
Tarmolla oli heti alusta lähtien meno päällä ja näimme tyylikkäitä ohituksia
varsinkin radan mutkaisilla osuuksilla. Tänään tiimimme todisti myös vääriksi
huhut siitä, että perheenlisäys muka hidastaisi kierrosaikoja.
Tarmolla vaikutus näyttää olevan täysin päinvastainen, mistä kielii hyvä
kipuaminen lopulta sijalle 12.
2. Lähtö
Ensimmäiset kierrokset sujuivat mukavasti ilman suurempia kolarointeja,
vaikka ajoittain ensimmäiseen mutkaan olikin menossa 3½ autoa
rinnakkain.
Esalla oli selvästikin jotain hampaankolossa edellisestä kilpailusta - sen verran
itsevarmoja ja tyylipuhtaita ohituksia mies tässä lähdössä teki. Vaikka pari
taempaa lähtenyttä auto pääsi Esasta ohi, sijoitus parantui kokonaiset 10 pykälää.

Lähtöjen välit menivät lähinnä ajan tappamiseksi. Autolle ei tarvinnut tehdä muuta
kuin laittaa ketjuun rasvaa ja bensaa tankkiin. Mihinkään säätöihin ei koskettu,
eikä mitään korjaamisen tarvetta ollut. Kerrankin näin...
3. Lähtö Tarmo ja Esa olivat kasanneet viimeiseen lähtöön hiukan paineita
Matin niskaan. Olimmehan toisen lähdön jälkeen jo sijalla 10.
Lähtö meinasi muodostua hiukan jännittäväksi, koska 2. rivin auto jätti yllättävän
suuren raon eturivin autoihin. Näytti siltä että sijoitus tippuu heti pari pykälää, mutta
toisin kuitenkin kävi. Ensimmäisten mutkien jälkeen Matti onnistui keplottelemaan itsensä
sijalle neljä. Muutama kierros myöhemmin sijoitus oli jo toinen, mutta pari nopeampaa
kuskia lähestyi uhkaavasti. Lopulta, noin 5 kierrosta ennen maalia, kierroksella
ohitettava koitui kohtaloksi. Matti joutui huonolle ajolinjalle kierroksella ohitettavan
hidasteltua oikealla ajolinjalla ja kolme (!) takaa tullutta pääsi hyödyntämään tilanteen.
Onneksi kolmanneksi viimeisessä mutkassa onnistui yhden vahingon "kuittaaminen" takaisin
ja sijoitukseksi tuli 5.
Tänään oli positiivinen päivä! Ei satanut, auto toimi, säädöt olivat kohdallaan ja
kuskitkin olivat tyytyväisiä suorituksiinsa.
Palasimme takaisin omalle tasollemme sijoittuen lopputuloksissa sijalle 8.
|
21.6. 3. kilpailu |
Viikonloppu oli yhtä auringonpaistetta, maanantai samoin... Vaan annas olla, kun
fossiilikilpailu lähestyy, niin taivas on harmaa ja sateenuhka leijuu ilmassa. Onneksi lämmintä oli kuitenkin
noin 22 astetta...
Edellisen kilpailun jälkeen ei autolle oltu tehty yhtikäs mitään - tälläkään kertaa.
Ennen radalle lähtöä tarkistimme kuitenkin, että kaikki toimii niinkuin pitääkin. Suurimpia likoja
putsailtiin, jarruvaijereita kiristettiin ja renkaisiin pumpattiin sopivat ilmanpaineet.
Sitten vain kamat kyytiin ja radalle...
Radalla aikaa jäi puolisen tuntia säätöjen etsimiseen. Sopivat rengaspaineet löytyivät jokaiselle
kuskille, mutta auto käyttäytyi silti hiukan huonommin edelliseen kilpailuun verrattuna. Liekö rata ollut
likaisempi kuin silloin, mene ja tiedä...
Tällä kertaa saimme arvonnassa lähtöruudut 14, 23 ja 8. Ajojärjestys: Tarmo-Esa-Matti
1. Lähtö
Muutama minuutti ennen lähtöä taivaalta alkoi tippua satunnaisia sadepisaroita.
Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja koko lähtö päästiin ajamaan kuivalla kelillä.
Tarmo aloitti ajovuoronsa vakuuttavasti. Vaikka ensimmäisellä kierroksella pari hiuksia nostattavaa
tilannetta olikin, sijoitus parani tasaista tahtia ja oli parhaimmillaan kuudes. Lähdön loppuvaiheessa
muutama nopeampi kuski pääsi kuitenkin Tarmosta ohi. Loppukierroksilla parin pykälän takapakki
meni kyllä kierroksella ohitettavan piikkiin, mutta mitäpä siitä... Sijoitus maalissa kuitenkin komea 11.
2. Lähtö
Lähtöjen välissä saatiin sitten vettä taivaalta. Ei paljoa, mutta riittävästi kastelemaan rata.
Auton säätöihin yritettiin löytää sopiva kompromissi, jotta kilpailukyky säilyisi radan mahdollisesti
kuivuessa. Säämiehemme olivat nimittäin sitä mieltä, että sadetta ei tule enempää...
Radan liukkaus näytti yllättävän useat kuskit. Pyörähdyksiä nähtiin alkukierroksilla jopa enemmän
kuin kunnon vesikelissä. Esa otti alun varmanpäälle ilman suurempia riskejä. Kun rata alkoi kuivua,
autoon laitetut kompromissisäädöt rupesivat tuottamaan tulosta. Esa onnistui ohittelemaan
hitaampia välillä useammankin yhdellä kertaa ja nousi lopulta sijalle 12.
3. Lähtö
Ja ettei auton säätäminen olisi liian helppoa, rata näytti kuivuvan kokonaan viimeiseen lähtöön.
Vettä huitenkin ripeksi pikkuisen koko ajan, joten täyttä varmuutta kuivasta kelistä ei ollut.
Taas jouduttiin säätöjen kanssa kompromissilinjalle...
Matti onnistui lähdössä hyvin. Ensimmäisten mutkien tiukoista tilanteista huolimatta "mopo
pysyi käsissä" ja sijoituskin oli parantunut hieman. Kierrosten kuluessa Matti onnistui
pikkuhiljaa kipuamaan kärjen tuntumaan.
Vaikka ruutulippu ei tiimillemme heilunut ensimmäisenä, tulosluettelossa viimeisen lähdön sijoitus
oli kuin olikin ensimmäinen! Syynä ilmeisesti ennen Mattia
maaliin tulleen/tulleiden diskaus jälkikatsastuksessa...
Tämä päivä meni odotuksiin nähden loistavasti! Nimittäin lopputuloksissa kipusimme sijalle 4 saakka!
Tällaisen sijoituksen jälkeen tiimi voikin hyvillä mielin heittäytyä kesälomalle, sillä
seuraavan kilpailun (5.7.) olemmekin pakkolomalla... Täytyyhän sitä antaa välillä mahdollisuuksia muillekin :-)
|
5.7. 4. kilpailu |
Tästä kilpailusta olimme "pakkolomalla"...
|
19.7. 5. kilpailu |
No niin... Lomailun vuoksi kuukauden testi-/huoltokielto takana ja nyt
suoraan radalle seuraavaan kilpailuun.
Vajaat kaksi tuntia ennen ensimmäistä lähtöä raju ukkoskuuro pyyhkäisi
radan yli, mutta onneksi ilma oli lämmin ja rata kuivui sateen lakattua
varsin nopeasti.
Illan arvonnassa lähtöpaikoiksi saimme ruudut 1, 15 ja 29. Ajojärjestykseksi
valittiin Matti-Esa-Tarmo, jotta vältyimme lisäpainojen edestakaiselta
ruuvaamiselta.
1. Lähtö
Sää näytti epävakaiselta, joten yritimme etsiä autoon säätöjä, joilla pysyisi
radalla mahdollisen sadekuuron sattuessa. Koko lähtö saatiin kuitenkin ajaa
kokonaan kuivalla radalla, joten kompromissisäädöistä oli tällä kertaa
hiukan haittaa. Matti pysyi kuitenkin suhteellisen hyvin kärkijoukossa
ja tippui ainoastaan neljä pykälää ollen maalissa viides.
2. Lähtö Toinen lähtö päättyi meidän osaltamme jo alkukierroksille.
Kolmannen kierroksen lopussa hiukan ennen pääsuoralle tuloa Esan perään
ajettiin. Perään törmännyt auto pomppasi automme päälle, rikkoi ketjusuojan
ja katkaisi vielä ketjutkin. Poikki menneet ketjut tekivät lisäksi tuhojaan
mm. katkaisemalla moottorista muutaman jäähdytysrivan.
Ketjut olivat sykkyrällä moottorin ja kytkinkellon välissä ja
ensisilmäyksellä vauriot näyttivät pahemmilta kuin mitä ne loppujen
lopuksi olivatkaan. Tarkemman tutkailun jälkeen huokaisimme
helpotuksesta. Hammasratas ja kytkinkello olivat ehjiä, moottorin vauriot
lähinnä kosmeettisia... Korjaustoimenpiteinä ketjusuojan oikaiseminen ja
uuden ketjun paikoilleen laitto.
3. Lähtö 15 minuuttia ennen viimeistä lähtöä alkoi ripeksiä vettä,
joten autoa täytyi taas pikaisesti säätää... Sade ei näyttänyt yltyvän
kovin pahaksi, joten "välikelin" säädöillä lähdettiin radalle...
Tässä lähdössä tapahtui paljon keskeytyksiä. Loppujen lopuksi kuusi autoa
oli keskeyttäneenä radan varressa, joista kahdesta puuttui vasen eturengas.
Sattuipa vielä niin, että molemmissa tapauksissa renkaan kiinnitys petti
täsmälleen samassa paikassa.
Tarmollakin oli epäonnea matkassa. Ensimmäisessä mutkassa ohitusta yrittänyt
kilpakumppani pyörähti ja vei Tarmon mennessään nurmikolle. Tästä eteenpäin
matka jatkui joukon häntäpäässä.
Vaan eipä näyttänyt olleen päivän epäonnikiintiö vielä täynnä.
Jouduimme jälkikatsastukseen, eli moottori joutui katsastusmiesten syyniin.
Moottori täytti kaikki muut sääntökohdat paitsi sylinterin kaltevuutta
koskevan kohdan. Suurin sallittu heitto olisi ollut 5 millimetrin sadasosaa,
kun se meidän sylinterissämme oli 10 millimetrin sadasosaa.
Lopputulos: Moottori ei täytä sääntömääräyksiä ja tiimimme tulos hylätään.
Mielenkiintoista tässä hylkäyskohdassa on se, ettei katsastusmieskään pystynyt
suoraan sanomaan mitä hyötyä kaltevuudesta olisi. Lisäksi moottorimme on suoraan
tehtaalta tullut, eikä sille ole yhtä männän vaihtoa ja paria karstanpuhdistusta
lukuunottamatta tehty yhtään mitään.
Jotenkin tuntuu hassulta, että kaupasta ostettu moottori ei välttämättä täytäkään
kaikkia sääntökohtia. Kyse on kuitenkin vain harrastelijasarjasta!
|
2.8. 6. kilpailu |
Tämä kilpailu jätettiin väliin... Viime kertaisen
jälkeen oli vähän ajohalut hukassa, joten ajattelimme viettää
lomaa ja lueskella sääntöjä :-)
Säännöistä selviääkin seuraavaa:
"Moottorin minkäänlainen muuttaminen alkuperäisestä ei ole sallittua.", sekä
"Pääperiaate on, että minkäänlainen työstäminen, aineen lisääminen tai poistaminen, muuttaminen
tai virittäminen ei ole sallittu ei myöskään osien muuttaminen piirustuksissa annettujen mittojen saavuttamiseksi.".
Eihän siinä mitään - hyviä sääntöjä, MUTTA jos "Sylinterin tulee olla kohtisuorassa tiivistepintaan nähden.", eikä
se sitä tehtaalta tullessa ole, niin mitäpä sitten? Jos sääntöjä luetaan pilkulleen, niin ainoaksi mahdollisuudeksi
jäänee uuden sylinterin osto? Entäs jos seuraava sylinterikin on vino? Harrastelijan näkökulmasta tuntuu typerältä
heittää hukkaan aivan hyvä ja kallis sylinteri... Hintaa mokomalla on kuitenkin 235 euroa!
Sitä paitsi - jos kaikki kilpailijat noudattavat kahta ensimmäistä edellä mainituista
säännöistä, sillä tuskin on suurta merkitystä, jos sylinteri sattuu olemaan muutaman
sadasosamillin vinossa. Jos tehtaalla on niin suuret toleranssit, että asialla olisi jotain
merkitystä, olisiko syytä harkita jotain laadukkaampaa moottoria Raketin tilalle? :-)
|
13.8. |
Pakon sanelema huoltopäivä :-)
Jotain oli siis tehtävä, että auto olisi ajokunnossa seuraavana tiistaina.
Suurimmat likaklöntit putsattiin ja laitettiin auto toiveikkaana kuivan
kelin säätöihin. Koska viime ajokerralla hylkytuomion saanut moottori on edelleen
palasina muovipussissa, autoon laitettiin kiinni kokonaan toinen moottori.
Toista vuotta täysin käyttämättömänä ollut moottori pärähti
ensiyrittämällä käyntiin sankan savupilven säestämänä...
|
16.8. 7. kilpailu |
Tällä kertaa olimme radalla hyvissä ajoin. Olihan edellisestä radalla käynnistä kulunut aikaa jo kuukauden verran.
Taivaanrannassa häämöttivät tummat pilvet, mutta aurinko paistoi ainakin toistaiseksi...
Autoon etsiskeltiin kaikessa rauhassa mieleiset säädöt ja kaivelimme samalla oikeita ajolinjoja muistien
kätköistä. Viimehetken kiire meinasi tulla lisäpainojen kanssa, mutta lähtöruudukossa oltiin minuutilleen
ajoissa. Tosin tarkistuspunnitus jäi tekemättä...
Onnetar arpoi lähtöruuduiksemme ruudut 3, 13 ja 27. Ajojärjestys: Esa-Matti-Tarmo.
1. Lähtö
Esa sai hyvän lähdön ja nousi ensimmäiseen mutkaan mentäessä toiseksi. Samalla takapuskuriin liimaantui
nopeampi auto, joka pääsikin Esasta parin kierroksen jälkeen ohi. Tämän jälkeen kolmen kärki näytti
karkaavan omille teilleen, kunnes "huipputallien" kuskit alkoivat yksi toisensa jälkeen saavuttaa
kolmikkoa. Näistä neljä pääsikin Esasta ohi... Jännitystä viimeisille kierroksille antoi kierroksella
ohitettava, joka toimi vahingossa (epähuomiossa?) eräänlaisena "turva-autona" ja kokosi kärkiautot
tiiviiksi letkaksi. Meidän kannaltamme kierrokset loppuivat kesken, sillä Esa saavutti tämän letkan
viimeisellä kierroksella. Jännittäviä hetkiä elettiin punnituksessa, koska 100% varmuutta painon riittävyydestä
ei ollut. Vaa'an viisari pysähtyi lopulta näyttämään 160,2 kg! Aika tarkasti arvioitu :-) Esan sijoitus: 7.
2. Lähtö
Toinen lähtö ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä. Autot eivät olleet lähtöhetkellä kahdessa jonossa,
vaan ennemminkin "varpusparvena". Ilmeisesti ylimääräinen lämmittelykierros nosti adrenaliinitason hiukan
liian korkealle, koska ensimmäisissä mutkissa sattui ja tapahtui.
Matti sai hiukan huonon lähdön ajauduttuaan pussiin ennen ensimmäistä mutkaa. Tilanne parani parin seuraavan
mutkan aikana, jolloin Matti onnistui kiertämään edessä spinnanneita autoja. Mutta radan viidennessä mutkassa
oli tie tukossa, eikä tilaa tai aikaa väistämiseen enää ollut. Seurauksena törmäys edessä poikittain olleeseen
autoon.
Auto juuttui kolarisumaan tuskallisen pitkäksi aikaa ja lähes kaikki taempaa lähteneet pääsivät
ohi. Onneksi keula oli kuitenkin menosuuntaan päin ja Matti pääsi sumaan jääneistä liikkeelle
ensimmäisenä. Kaikki ei kuitenkaan ollut autossa kohdallaan. Ohjaus kampesi vasemmalle, eli aurauskulmat
olivat pielessä. Kaikki oikealle kääntyvät mutkat oli erittäin vaikeita ajaa, mutta vastineeksi vasemmalle kääntyvät
menivät kuin itsekseen. Harottava eturengas tiputti myös suoranopeutta. Siitä huolimatta Matti ajoi sinnikkäästi
maaliin saakka. Sijoitus: 21.
Tässä välissä olikin sitten remontin paikka. Ensin diagnoosi: vääntynyt rattiputki, vääntynyt vasen raidetanko, vääntynyt
vasen olka-akseli. Lisäksi vasen eturengas pyöri varsin nihkeästi. Onneksi rattiputken ja raidetangon vääntymät
olivat niin pieniä, ettei akuuttia oikaisutarvetta ollut. Tuuria oli myös matkassa siinä mielessä, että
ainoa varaosana ollut olka-akseli kävi juuri vasemmalle puolelle.
3. Lähtö
Koska toinen lähtö meni hiukan penkin alle, kokonaiskilpailusssa menestyminen oli nyt Tarmosta kiinni.
Lähtö sujui hyvin ja sijoituksen parantaminen alkoi välittömästi. Tarmo onnistui alku kierroksilla väistelemään
spinnailleet autot ja ohittelemaan muutaman hitaamman kuskin. Lähdön puolivälissä muodostui joukon
puolivälin tienoille tiivis kuuden auton letka, jossa Tarmo oli myös mukana. Kierrokset kuluivat, eikä
sijoitus tuntunut enää nousevan, mutta lopulta Tarmo pääsi letkan kärkeen ja turvallisen tuntuiselle karkumatkalle.
Joku nopeampi kuski sai vielä Tarmon viimeisellä kierroksella kiinni, mutta ruutulippu pelasti. Sijoitus: 10.
Hienoisesta epäonnesta huolimatta ylsimme lopputuloksissa hienosti sijalle 10.
|
30.8. 8. kilpailu |
Tästä kilpailusta olimme "pakkolomalla"...
|
6.9. 9. kilpailu |
Tämä kilpailu täytyi valitettavasti jättää työkiireiden vuoksi
väliin...
Näin on kausi 2005 takana, joka meidän osaltamme ajettiin ilman mitään tulostavoitteita
ja minimibudjetilla. Koko kauden investoinnit: yksi rengassarja, 2-T öljyä, bensaa...
Panostukseen nähden vauhtia löytyi ihan mukavasti. Jokaisessa kuivalla/kuivahkolla
kelillä ajetussa kilpailussa olimme nimittäin kymmenen parhaan joukossa.
Sarjataulukossa
loppusijoituksemme oli kuitenkin vasta 30. johtuen kahdesta ajamatta jääneestä
kilpailusta, sekä yhden kilpailutuloksen mitätöimisestä. Jos olisimme keränneet näistä
kilpailuista pisteitä samaan tahtiin kuin muista ajamistamme kilpailuista, olisimme
olleet sarjataulukossa todennäköisesti jossain sijojen 8 ja 13 välillä.
Mutta jätetäänpä jossittelut sikseen, sijoituksilla kun ei meille niin suurta merkitystä
ole... Pääasia että saimme ajaa kilpaa!
|
6.10. |
Kesän viimeiset ajot!
Koska säät näyttivät vielä suosivan, päätimme käydä ajelemassa
jäljelle jääneet bensat loppuun. Bensaa olikin yllättävän paljon.
Auto oli liikkeessä lähes kaksi ja puoli tuntia yhtä mittaa.
Ainoastaan kuskia vaihdettiin välillä ja muutaman kerran laitettiin
ketjuun lisää rasvaa. Siitä huolimatta pari litraa jäi vielä tankkiin, koska
radan ylle laskeutuva pimeys alkoi hiukan haitata oikeiden jarrutuspaikkojen löytymistä...
Koko sessio meni ilman ongelmia, eli luotettavuus näyttää olevan edelleen
kohdallaan :-)
Toivottavasti ensi kesänä ajettaisiin kestävyyskisa...
Kiitoksia kaikille kilpakumppaneille ja kannustajille tästä kaudesta! Palataan taas ensi vuonna
asiaan...
|
21.10. |
Auto purettiin talvisäilytystä varten. Samalla listattiin
kevättä varten uusimista kaipaavat osat...
|
|